maanantai 29. joulukuuta 2014

Taidetta seinille







Piirtäminen on nyt kova juttu ja koska tuotantoa on PALJON, päätin tehdä kehystyksen näistä piirroksista. Juttuhan on niin, että mitä ikinä lapsesi piirtääkään tuntuu se sinusta aivan uskomattoman hienolta ja inspiroituneelta taiteelta. Varsinkin ku kehystää sen kivasti ja ripustaa seinälle. Wau! Sanoi Markuskin, tämä on hieno juttu! 

Joulunaika kuvina








Tänä vuonna kävi niin, että olimme kaikki tärkeät päivät kauheessa flunssassa. Siis Markus ei onneksi ole ollut vieläkään siinä nuhassa vaan ihmetteli jouluvalmisteluja oli ihmeissään lahjoista. Me Mikon kanssa kärvistelimme. Ruoat ei oikein maistuneet, eikä juomat, nyt vasta alkaa kinkku maistumaan, ja sitähän on! Tänäänkin vielä laitan laatikot uuniin ja nostan kinkun pöydälle. Siinäkin mielessä suomalainen joulupöytä on ihana! Helppo, sitten kun kaikki on valmiina ja juhla voi alkaa. 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Joulunavaus Turussa





Olimme viikonloppumatkalla Turussa tapaamassa ystäviä ja mm. Joulupukkia vanhan suurtorin joulumarkkinoilla. Olipa ihana viikonloppu. Hyvät yöunet, tyynysotaa ja lumipeitteinen Turku.
<3 <3

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Talvea odotellessa




En ole koskaan ollut mikään talvi-ihminen. Jouluna se on ihanaa kun on lunta, tunnelmaa ja sellaista kaipaa joulunpyhiin tottakai, mutta en harrasta talviurheilua, joten lumen tulo ei sinänsä ole mulle mikään juttu. Mutta nyt kyllä huomaan odottavani, että maa olisi valkoinen. Haluaisin viedä Markuksen pulkkamäkeen ja rakentaa lumiukon, tehdä lumilyhdyn ja fiilistellä lumihiutaleita. Niin sitä vaan mieli muuttuu. Tulispa jo lunta!

Sisällä piirretään, luetaan kirjoja, rakennetaan junarataa ja katsellaan piirrettyjä. Mikäs siinä, mutta kun kaikki viimesenpäälle talvitoppareleetkin on hankittu niin joo! Vois jo pyryttää!

Naamiaisasu ja Halloweenin kuvia













Aikaa on jo vierähtänyt Halloweenista, mutta lisäsin kuvia tästä kivasta viikonlopusta, nyt kun ehdin koneelle. Teimme Karoliinan kanssa työpaikalle kurpitsalyhtyjä, joiden tekemisestä tulee aina jotenkin hykerryttävän maaginen olo. Suosittelen! Ystävälläni Rööperin Rouvalla on poikansa synttärijuhlat aina Pyhäinpäivän aikaan ja me ollaan oltu mukana aina! Nyt voi jo puhua perinteestä, luulisin. Naamiaisteema nyt sopii lastenjuhlaan kuin lastenjuhlaan, mutta ainakin nyt tähän aikaan vuodesta. Markus on nyt pitkään ollut kiinnostunut hännistä ja ajattelin että pitäisi pukeutua eläimeksi jolla on oikein pitkä häntä. Eli vihdoinkin hänellä siis olisi myös häntä! Apina nyt tuli ekana mieleen?!?

Katselin kyllä valmiita apina-asuja, mutta jotenkin en pidä niistä valmiista asuista oikein mistään kun halusin pehmeän ja luonnollisen enkä sellaista rahisevaa ja muovista joita kaikki apina-asut tuntuivat olevan. Päätin sitten tehdä itse myös siitäkin syystä että olin ajatellut itsekin pukeutua enkä sellaista valmista asua edes tohtinut kysellä!

Valmiit bodyt ja legginsit taipuvat varmasti muihinkin eläinhahmoihin kuvien osoittamalla tavalla. Tätä bodya voi pitää edelleen jatkossakin ja myös nähtävästi legginsejä, joihin on ommeltu häntä, jos vain haluaa, ja Markus todella haluaa! Itsestäni en niin tiedä, jonka takia kiinnitin omani vain hakaneulalla. Tarvittava fleece maksoi vain 5 € joten tämä oli aika edullinenkin asu. Valmiita naamiaisasut ovat myös yllättävän kalliita. Kypäräpiposta saa helpon kaavan, joihin voi kiinnittää sopivan muotoiset korvat tai vaikka leijonanharjan!

Juhlissa oli paikalla siis palomies, hiiri, apina, ihaa-aasi ja merirosvo ja joukku muita juhlijoita. Mainittakoon myös yksi isi, joka esitti gorillaa. Siis meitin Isi.

Vikkeliä olivat! Oikein juhlalliseksi tarkoitettu yhteispotretti päivänsankari-palomiehestä ja apinasta oli niin tärähtänyt ettei sitä voinut laittaa tänne. Mutta nää nyt on näitä. Tiedättehän.

Kiitos vielä jälkikäteen kemuista!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Wet-look Legginsit














Hankin tällaiset wet-look legginsit ja ai että oon ollu tyytyväinen. Nämä ovat vielä vain edestä tuota wet-lookkia ja takaa normaalit legginsit, joka pehmentää tätä tyyliä ja on musta just sopivasti rohkeat. Rennon villapaidan kanssa nää on ihan arkiset, mutta skarpit, Paitapuseron kanssa vaikka palaveriin ja illalla korkojen kanssa - mihin vaan. Nää on just nyt jotenkin vaan niin kivat.
Mun Pappa kysyy muuten joka kerta, kun mulla on toi villapaita, että onko se mennyt noin pahasti helmasta rikki. Se on jotenkin hellyyttävää kuinka se palaa halusta korjata sen, joka kerta. Mutta kun se on ton paidan just Se Juttu!

tiistai 14. lokakuuta 2014

Syksyistä askartelua








Käytiin poimimassa noita mahtavan värisiä lehtiä ja mietin että mihin ton Markuksen keskittyminen riittäisi, kun teki mieli tehdä niistä jotain. No just se jakso pujotella niitä naruun ja saatiin aikaseksi ihan kaunis köynnös koristamaan takkaa.
Halloween tekee myös tuloaan ja jos tekee mieli askarrella kurpitsalyhty, tein viime vuonna tänne blogiin siitä ohjeistusta: Tästä linkistä pääset ohjeeseen!


perjantai 10. lokakuuta 2014

Markus sienestää






"Jos metsään haluat mennä nyt näät sammaleet myllätyt!" Ollaan käyty aika paljon Markuksen kanssa metsässä kävelemässä ja se on aina yhtä hauskaa. Tänään meillä oli eväät ja kaikki mukana, ja ilokseni löydettiin suppilovahveroitakin! Sienestäminen on tarkkaa puuhaa, ensin tuntuu ettei löydy mitään, mutta sitten huomaakin seisovansa niitten päällä. Markusta huvittaa kun komennan ettei saa tallata hyviä sieniä!

tiistai 7. lokakuuta 2014

Sea Life - Satumainen akvaario






Kävimme retkellä Sea Lifessa. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta paikka on aivan mahtava. Väriterapiaa ja kauniita kaloja. Vedenalaisia tunnelmia ja pitkiä lonkeroita. Ja meritursas! Hui!