tiistai 29. lokakuuta 2013

Treffit taidemuseolla, dinneri kotona









Tänään tehtiin treffit Ateneumille työpäivän jälkeen. Tämänhetkine näyttely Järven lumo kokoaan aikanaan Tuusulanjärven rannalla kesiään viettäneiden taiteilijoiden töitä ja kuvaa taiteilijayhteisön elämää vuodisadan vaihteessa. Käytiin aikaisemmin syksyllä tutustumassa Halosenniemeen, Pekka Halosen ateljeehen ja vaikututtiin siitä hurjasti. Vaikka paikka on nykyisin museo, se on upea ja inspiroi. Voi vaan kuvitella minkälaista tämän boheemin ja taiteellisen perheen elämä siellä on ollut. Jotenkin se innosti ja sysäsi taas tekemään ja touhuamaan kaikenlaista. Muutenkin se koko Tuusulanjärven taiteilijayhteisö-meininki on tosi kiinnostavaa ja ainutlaatuisen tuntuista. Meidänkin mökkijärven rannoilla on paljon ystäviä ja sukulaisia. En todellakaan osaa maalata akvarellia siitä maisemasta, mutta yhteisöllisyys ja elämän pienien ilojen jakaminen tuntuu tärkeältä. Ehkä voin jossain määrin koittaa elää sen taiteilijayhteisön hengessä - Pälkäneveden rannalla. 

Nyt näyttely "Järven lumo" siis Ateneumissa. Katso lisää www.ateneum.fi
Kolmas kuva lainattu näyttelyn sivuilta.

Itse en sillä tavalla tiedä taiteesta, mutta kun mistä pidän, näyttelyssä oli monia kohokohtia. Markus nukkui kyllä koko kierroksen, mutta heräsi päivälliselleen kahvilassa ja ainakin näytti melkoiselta "taiteen tuntijalta" kuten kuvassa näkyy. Tultiin kotiin syömään, paistoin kanaleikkeet kuvissa näkyvän salaatin kanssa. Bataatti-mozzarella salaatti maistuu paistetun lihan tai kanan kanssa. 

Tee näin:

Valmistele etukäteen bataatit ja sienet. Paloittele bataatti ja keitä perunan tapaan, se valmistuu vaan nopeammin. Bataatti olisi parasta höyryttää, koska sen rakenne kärsii keitettäessä, mutta keittämällä onnistuu myös. Keität tai höyrytät, tarkista että on pehmeää ja kypsää. Pirskota palojen päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria ja laita sivuun. Jääkaapissa vaikka seuraavaan päivään.

Paista herkkusieniä pannulla ja laita sitten marinoitumaan. Marinadiin oliiviöljyä, balsamicoa, suolaa ja pippuria. Anna maistua vaikka seuraavaankin päivään.

Kokoa salaatti niin että lado ensin salaattia, sitten sienet ja bataatit, pilko avokadoa ja revi päälle mozzarellaa. Kaada sienien marinadi päälle ja lisää tarvittaessa vielä oliiviöljyä. 

Yksi pieni juttu kanaleikkeistä. Kanapihvit on hyvä nuijia ohuiksi, kuten porsaanleikkeet wieninleikettä varten. Vaikka ostaisit minkä tahansa ohuen ohuen rintaleikkeen niin se ei ole vielä tarpeeksi ohut. Ihan ohueksi nuijittu leike valmistuu hetkessä eikä kuiva paistaessa. Teen yleensä niin, että nuijin meille pihvit valmiiksi kun ehdin, ( meinasin kirjoittaa tähän päiväunien aikaan mutta tarkemmin ajateltuna en i kyllä nuiji täällä mitään sillon kun nukutaan ) maustan ne ja laitan sitten odottelemaan. Sitten nyt esimerkiksi tällaisessa tapauksessa kun tullaan kaupungilta, on hirveä nälkä niin paistamisessa ei kestä kuin hetki, kokoan salaatin ja sitten jo syödään. 

Tollasesta taidenäyttelykäynnistä saa muutakin kuin vaikuttavan puheenaiheen illallisille - siitä saa ihan oikeasti myös tosi hyvän mielen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti