torstai 31. lokakuuta 2013

Halloween Baby-style






















Tänään olimme Halloween bileissä Saaran luona. Kaikki meni ihan loistavasti! Oli niin kaunista, lapset oli niin söpöjä ja me äidit onnellisia.
Kiitos Saara!
Mulla oli Markuksen lammaspuvun kanssa ongelmia viikolla, mutta se onnistui ja pysyi päällä! Ensimmäisessä sovituksessa puvun sisältä rimpuili kiukkuinen ja hikinen poika, jota ei naurattanut. Muutoksien jälkeen sen sai puettua helpommin ja yhteensopivan hatun kanssa järjettömän söpö.
Nyt alkaa kavereiden kanssa leikit sujua!

Ja illalla oli meillä niin väsynyt poika, että tiesi olleensa bileissä.





tiistai 29. lokakuuta 2013

Treffit taidemuseolla, dinneri kotona









Tänään tehtiin treffit Ateneumille työpäivän jälkeen. Tämänhetkine näyttely Järven lumo kokoaan aikanaan Tuusulanjärven rannalla kesiään viettäneiden taiteilijoiden töitä ja kuvaa taiteilijayhteisön elämää vuodisadan vaihteessa. Käytiin aikaisemmin syksyllä tutustumassa Halosenniemeen, Pekka Halosen ateljeehen ja vaikututtiin siitä hurjasti. Vaikka paikka on nykyisin museo, se on upea ja inspiroi. Voi vaan kuvitella minkälaista tämän boheemin ja taiteellisen perheen elämä siellä on ollut. Jotenkin se innosti ja sysäsi taas tekemään ja touhuamaan kaikenlaista. Muutenkin se koko Tuusulanjärven taiteilijayhteisö-meininki on tosi kiinnostavaa ja ainutlaatuisen tuntuista. Meidänkin mökkijärven rannoilla on paljon ystäviä ja sukulaisia. En todellakaan osaa maalata akvarellia siitä maisemasta, mutta yhteisöllisyys ja elämän pienien ilojen jakaminen tuntuu tärkeältä. Ehkä voin jossain määrin koittaa elää sen taiteilijayhteisön hengessä - Pälkäneveden rannalla. 

Nyt näyttely "Järven lumo" siis Ateneumissa. Katso lisää www.ateneum.fi
Kolmas kuva lainattu näyttelyn sivuilta.

Itse en sillä tavalla tiedä taiteesta, mutta kun mistä pidän, näyttelyssä oli monia kohokohtia. Markus nukkui kyllä koko kierroksen, mutta heräsi päivälliselleen kahvilassa ja ainakin näytti melkoiselta "taiteen tuntijalta" kuten kuvassa näkyy. Tultiin kotiin syömään, paistoin kanaleikkeet kuvissa näkyvän salaatin kanssa. Bataatti-mozzarella salaatti maistuu paistetun lihan tai kanan kanssa. 

Tee näin:

Valmistele etukäteen bataatit ja sienet. Paloittele bataatti ja keitä perunan tapaan, se valmistuu vaan nopeammin. Bataatti olisi parasta höyryttää, koska sen rakenne kärsii keitettäessä, mutta keittämällä onnistuu myös. Keität tai höyrytät, tarkista että on pehmeää ja kypsää. Pirskota palojen päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria ja laita sivuun. Jääkaapissa vaikka seuraavaan päivään.

Paista herkkusieniä pannulla ja laita sitten marinoitumaan. Marinadiin oliiviöljyä, balsamicoa, suolaa ja pippuria. Anna maistua vaikka seuraavaankin päivään.

Kokoa salaatti niin että lado ensin salaattia, sitten sienet ja bataatit, pilko avokadoa ja revi päälle mozzarellaa. Kaada sienien marinadi päälle ja lisää tarvittaessa vielä oliiviöljyä. 

Yksi pieni juttu kanaleikkeistä. Kanapihvit on hyvä nuijia ohuiksi, kuten porsaanleikkeet wieninleikettä varten. Vaikka ostaisit minkä tahansa ohuen ohuen rintaleikkeen niin se ei ole vielä tarpeeksi ohut. Ihan ohueksi nuijittu leike valmistuu hetkessä eikä kuiva paistaessa. Teen yleensä niin, että nuijin meille pihvit valmiiksi kun ehdin, ( meinasin kirjoittaa tähän päiväunien aikaan mutta tarkemmin ajateltuna en i kyllä nuiji täällä mitään sillon kun nukutaan ) maustan ne ja laitan sitten odottelemaan. Sitten nyt esimerkiksi tällaisessa tapauksessa kun tullaan kaupungilta, on hirveä nälkä niin paistamisessa ei kestä kuin hetki, kokoan salaatin ja sitten jo syödään. 

Tollasesta taidenäyttelykäynnistä saa muutakin kuin vaikuttavan puheenaiheen illallisille - siitä saa ihan oikeasti myös tosi hyvän mielen. 


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Miehen Tuubihuivi



Uusimmassa Moda-lehdessä oli paljon huiveja ja kaulureita miehille. Tämä Mikon huivi on tehty ohjeella numero 26 "Miehen kirjava kauluri"
Neuletta on helppo tehdä ja siihen tulee juuri sopiva tekstuuri miehen huiviin. Tein mustalla langalla, kun niin haluttiin ja se näyttää hyvältä, tosin ohjeen kirjava lanka toimii varmasti myös.
Tämä on tosi nopea tehdä, isoilla puikoilla ja paksulla langalla!

"Kyllä meijän muijalla puikot heiluu" kuulin kerran jonkun kommentoivan, ja niin heiluu täällä meilläkin, nyt vaan pidän pienen tauon jotta saan tehtyä loppuviikon Halloween-juhliin asut.

Karkki vai kepponen?


Tähtineule








Tällä viikolla on toteutettu neuleita meidän pojille. Mummi oli kutonut upean sinisen tähtineuleen, Tähtipojalle. Puseron ohje on mukailtu useasta ohjeesta ja kuvio on kirjailtu linnusilmäpistoilla valmiin neuleen päälle. Monenlaista eri tekniikkaa kokeilleena, Mummi neuvoo, että tämä on paras tapa.

Kiitos ihanasta pehmeästä paketista, Mummi!



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Halloween Kurpitsalyhty


















Halloweeniin on kieltämättä vielä aikaa, mutta on mukava aloittaa vähän aikasemmin kaikki hössötys. Tässä kurpitsalyhdyn tekoa. 
Koitin tarkoituksella tehdä lempeän naaman Markuksen takia, mikä ehkä vähän vesittää alkuperäisen tarkoituksen, mutta oon tyytyväinen lopputulokseen. Eikä meitä pelota!

Musta meikkikynä on tosi hyvä, kun hahmottelet mallia, päälle voi sitten piirtää tussilla. Jäljelle jäävät  viivat sai kätevästi pois baby-wipesilla! Vähän häiritsevää sillä käytin permanent-markkeria! Kurpitsan pinta on vahamainen, joka kyllä selittää tämän. 

Säästä siemenet ja keitä niitä suolavedessä. Yhtä desilitraa siemeniä kohti, mittaa 3 dl vettä ja 1/2 rkl suolaa. Keitä n. 10 min. Valuta ja kuivaa.
Pirskota pellille oliiviöljyä ja siemenet ja paahda uunissa 200 asteessa n.5 min. riippuen siemenien koosta. Tarkkaile kokoajan, kun ovat kauniin vaalean ruskeita, ota pois ja siirrä myös pelliltä pois jäähtymään. Kuuma pelti kypsyttää siemeniä vielä pitkään jäädessään siihen.

Rouskuta lyhdyn valossa. 




perjantai 18. lokakuuta 2013

What does the Fox say?





Laulussahan ei kerrota, mitä kettu sanoo, mutta Markus sanoo "Äiti"
Mietin tossa, että nyt siirrytään kokonaan uuteen vaiheeseen. Jännitttää, mitähän sieltä seuraavaksi tulee? Miten paljon se ymmärtää? Kohta ruvetaan juttelemaan! Mahtavaa.

Tässä on syksyn viimeiset kuvat, tänään sataa nimittäin räntää. Sehän se on kanssa uusi vaihe, ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun! Kaljakori ei kilise, mutta tänään avataan pullo hyvää viiniä ja syödään kasa kreikkalaisia lihapullia. Ja tatsikia.

Nam ja hyvää viikonloppua!







maanantai 14. lokakuuta 2013

Synttärit ja tee-se-itse Photobooth

































































Juhlimme kesällä Annin synttäreitä ja toteutimme onnistuneesti bileohjelmanumeron: Photobooth. Törmäsin laulukeikalla eräissä häissä tähän ja otin heti selvää mistä juttu oli tilattu. Idea on simppeli, kaikki vieraat kuvataan studiotyyppisesti yksivärisen kankaan edessä, mutta poseerausta ja oloa helpotttamaan on valittu kaikenlaista rekvisiittaa, voi tulla kameran eteen yksin tai porukalla, miten vaan. Kuvista jää hauska muisto ja niitä voi liittää kiitoskortteihin. Oon törmänny tähän monissa blogeissa jo aiemmin, mutta en ole nähnyt ideaa käytännössä. 
Palvelun voi tilata osoitteessa http://www.photo-booth.fi/ mutta jutun voi toteuttaa myös itse jos porukasta löytyy kuvaaja, kamera ja innokas askartelija. Kiitos Antti!

Tee näin:
Varaa taustakangasta niin isosti kuin pystyt. Viritä se seinää vasten. Aseta kamera jalustalle sen eteen ja suunnittele ja zoomaile kuvausetäisyys etukäteen. Askartele mustasta pahvista aurinkolasia, viiksiä, rusetteja, mitä vaan ja kiinnitä nämä grillivarrastikkujen päähän teipillä. Muita hyviä rekvisiittoja ovat tyhjät kehykset, pieni liitutaulu, hauskat hatut, vanhat silmälasien pokat, peruukit.....
Kuvaa digikameralla, pidä hauskaa ja anna mennä!

Nyt kun illat pimenee ja yöt on mustia kuin ebenpuu, muistuu viimeisestä kuvasta mieleen kesäyön lempeä hämärä. 

Juhlapaikka Studio Magito

Kaikki kuvat. Antti Eskeli